pamela kilpeläinen

Pamela Kilpeläinen on laulava musiikkitieteen maisteri Helsingistä, joka on opiskellut laulua mm. Ritva Auvisen ja Sini Rautavaaran ohjauksessa. Pamela on vahvojen tunteiden tulkitsija ja valovoimainen esiintyjä, joka on esiintynyt erilaisissa kokoonpanoissa jo kymmenen vuoden ajan. Pamelan esikoislevy When I Was With You julkaistiin keväällä 2006. Tunnelmallinen levy sisältää Heikki Sarmannon sävellyksiä suomalaisten huippumuusikoiden säestämänä. Parhaillaan Pamela työstää uutta levyä. Pamelalta ilmestyi Yö-yhtyeen laulaja Ollin kanssa radiosinkku “Kun saapuu yö” kesäkuussa 2011.

Pamelan laaja laulurepertoaari käsittää mm. jazz/ blues-standardeja aina Billie Holidayn ja Ella Fitzgeraldin kautta Frank Sinatraan, ranskalaisia chansoneja á la Edith Piaf ja Patricia Kaas, brasilialaista Bossa Novaa, musikaali- ja elokuvasävelmiä sekä molemmilla kotimaisilla kielillä ikivihreitä vuosien varsilta.

Klassisen koulutuksen saanut laulajatar Pamela avaa illan glamourilla: tyylikkäillä musiikkivalinnoilla, näyttävällä juhlapukeutumisella ja vahvalla tulkinnalla. Tunnelmaa kohotetaan svengaavalla musiikilla, jossa bossa novan rytmit ja jazz- ja bluesklassikot tai tanssimusiikki rytmittävät tunnelmaa.

Ilta vaihtuu menomusiikkiin

Pamela vaihtaa musiikki- ja pukeutumistyyliään. On aika käynnistää musiikkishow, joka pitää sisällään kaikkien tuntemat hitit tutuilta kovan luokan artisteilta ja bändeiltä. Oman show-orkesterin kanssa taittuvat suvereenisti myös energiset pop- rock- ja soul-klassikot. Pamela laulaa usealla eri kielellä: suomi, ruotsi, englanti, ranska, italia ja portugali.

Pamela esiintyy eri orkesterikokoonpanoilla tilaisuuden luonteen mukaan. Saat monipuolisen ja kansainvälisen ohjelman.

Pyydä tarjous Pamela Kilpeläisestä – et pety!

Ohjelmamyynti: Jari Hämäläinen
puh:+358 504048868 / This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.