mika peltonen

Mika Peltonen on aktiivsesti keikkaileva euralainen, trubaduuri , muusikko ja lauluntekijä. Mika toimi 90-luvun loppupuolella vaikuttaneen Hilpeä Roger-yhtyeen laulaja -kitaristina. Sooloura alkoi Puistokemistin joulu-kappaleen julkaisemisen myötä.

Ensimmäinen sooloalbumi, julkaistiin vuonna 2001. 2003 julkaistiin Piilomies-albumi, jonka muusikot koostuivat pääosin porilaisen Sauna pesää! -yhtyeen jäsenistä.

"Tähän asti tiesin"-albumi (2011) oli askel hieman vakavampien laulujen suuntaan.Sitä seurannut "Lupa kimaltaa" (2015) saavutti jonkin verran radiosoittoa mm. kappaleilla "Ootsä se vai et?","Lupa kimaltaa" ja "Rautavaarat". Levyn tuotti Janne Louhivuori, osa levyn teksteistä syntyi co-writena Heikki Salon kanssa.



Ohjelmamyynti: Jari Hämäläinen
puh:+358 504048868 / This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.