pianotaiteilija tuomas nikkanen

Hämeenlinnalainen pianotaiteilija Tuomas Nikkanen (s.1981) nousi kansallisen musiikkielämän tietoisuuteen 16-vuotiaana vuoden 1997 Maj Lind-kilpailujen finaalin kuopuksena. Nykyään hän on Hämeenlinnassa "Sibeliuksen maailman pääkaupungissa" ("The World Capital of Sibelius") yksi näkyvimmistä muusikoista sekä esiintyjänä että tuottajana.

Tuomas Nikkanen toimii tällä hetkellä koti – ja syntymäkaupungissaan Hämeenlinnassa aktiivisesti konsertoiden ja opettaen. Sibelius juhlavuoden teeman mukaisesti Nikkanen on kysytty esiintyjä Sibeliuksen hahmossa monissa eri tilaisuuksissa. Sibeliuksen lisäksi Tuomas Nikkasen ohjelmiston ydintä on muut suomalaiset Sibeliuksen aikalaisromantikot esim. Toivo Kuula, Oskar Merikanto ja Heino Kaski sekä muut suuret romantiikan ajan pianosäveltäjät, joista erityisesti Frederic Chopin, Franz Liszt ja Sergei Rahmaninov.

Romantikkojen lisäksi Nikkasen ohjelmistoon kuuluu vahvasti myös moderni musiikki. Lokakuussa 2015 pidetyssä Kulttuurirahaston tukemassa konsertissa hän esitti hämeenlinnalaista modernismia: Nikkasen oman pianoteoksen lisäksi kuultiin myös Tauno Marttisen, Sampsa Ertamon sekä Jarmo Sermilän tuotantoa.

Tuomas Nikkasen Sibeliuksen syntymäkodissa nauhoittamalla Sibelius-levyllä esiintyy myös Nikkasen lied-pari, sopraano Riitta Muikku. Duo Nikkanen ja Muikku konsertoivat erityisesti romanttista laulu- ja pianokirjallisuutta sisältävin ohjelmin.

Tuomas Nikkanen ”Jannena” eli Jean Sibeliuksena
Nuori hämeenlinnalainen Janne Sibelius musisoi ja tarinoi elämästään. Esitys on kiehtova ja elämyksellinen kurkistus suuren säveltäjämestarin elämänvaiheisiin ja musiikkiin.
Kesto 30-45 min. sopimuksen mukaan.

Duo Riitta Muikku - Tuomas Nikkanen
Duo on esiintynyt yhdessä jo vuodesta 2011. Ohjelmiston ytimen muodostavat suuren venäläisen romantikon Sergei Rahmaninovin laulu- ja pianoteokset.

”My Instrument” –kokoonpano
Tuomas Nikkanen, piano, Ida Saarinen tanssi, Marjuska Santala, laulu ja Eeva Kunnas, huilu. Eri musiikkityylejä ja tanssia yhdistelevä taidetuokio jonka sisältö muuntautuu sesongin mukaan.
Kesto 45 min.

Jannen matkassa Jouluun
Esitys on musiikillinen kurkistus Sibeliuksen perheen kotielämään jossa Janne-isänä Tuomas Nikkanen, sisäkkönä Kaisa Pohjola ja Sibeliuksen tyttärinä sopraanot Päivi Hirvikoski ja Marjuska Santala. Pohjolan ohjaama esitys on sisällöllisesti muunneltavissa eri vuodenaikoihin ja soveltuu hyvin myös lapsiyleisölle.

Ohjelmamyynti: Jari Hämäläinen
puh:+358 504048868 / This email address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.